Ahvenfarmit maailmalla

Aluksi on kerrottava vähän taustaa Ahvenkaloihin kuuluvasta kalaheimosta(Cichlidae), johon kaikki kasvatuksessa olevat Tilapiat kuuluvat. Kirjoahvenet ovat hyvin sopeutuvia ja erilaisissa oloissa viihtyviä kaloja. Yleensä ne ovat sopeutuneet elämään vaatimattomissa olosuhteissa veden puhtauden ja lämpötilan suhteen. Parhaimmillaan nämä ahvenet sietävät yli 30 asteen lämpötiloja.

Kasvatustilat vaihtelevat valtavista maa-altaista ulkosalla, takapihojen ja puutarhojen pienempiin altaisiin sekä talvipuutarhojen ja jopa olohuoneiden akvaarioissa oleviin kasvatustiloihin.

Uusinta kehitystä edustaa Aquaponics- järjestelmät joissa veden ja energian säästämiseksi käytetään vedenkierrätys- ja puhdistussysteemiä. Samalla voidaan tuottaa myös kasviksia ja vihanneksia.

Kirjoahvenet (Cichlidae) on makeissa vesissä elävä kalaheimo, josta tunnetaan eri arvioiden mukaan 1300–2000 lajia. Ne jaetaan 112–226 sukuun.

Kirjoahventen koko vaihtelee pari senttiä pitkistä lähes metrisiin. Vartalonmuodoissa on eroja, mutta yleisin vartalonmuoto on pystysuuntaan melko litteä.

Kirjoahventen luonnolliseen levinneisyysalueeseen kuuluu Afrikka (ainakin 900 lajia), Etelä-Amerikka (291 lajia), Keski-Amerikka ja Länsi-Intia, Lähi-itä sekä Etelä-Intia ja Sri Lanka. Pohjois-Amerkassa elää yksi alkuperäinen laji, teksasinkirjoahven. Eurooppa ja Australia ovat saaneet kirjoahvenkantansa villiintyneistä, muualta tuoduista lajeista.

Kaikki kirjoahvenet huolehtivat jälkikasvustaan jollakin tavalla. Ne hoitavat ja vartioivat mätiä, ja usein myös pieniä poikasia.Kirjoahvenet voidaan jakaa alustakutijoihin ja suuhautojiin. Ensin mainitut laskevat mädin puhdistetulle, kiinteälle alustalle kuten kivelle tai kasvin lehdelle, vartioivat sitä ja usein löyhyttelevät hapekasta vettä kehittyville mätimunille. Suuhautojat pitävät mätiä ja tai vastakuoriutuneita poikasia suojassa suussaan. Suuhautojat voidaan edelleen jaotella useampiin luokkiin sen mukaan, missä vaiheessa mätimunat poimitaan suuhun ja mikä on kummankin vanhemman rooli tässä. Tutkijat ovat päätelleet, että suuhatominen on kehittynyt itsenäisenä käyttäytymismuotona monessa evoluution haarassa.
Kirjoahvenissa on kaikkien eri ruokavalioiden edustajia: puhtaita kasvissyöjiä, raadonsyöjiä ja ahnaita petoja(Wikipedia).

Kirjoahveniin kuuluvan tilapian ottaminen ihmisen kotieläimeksi on pitkän kehityksen tulos. Ensimmäisiä mainintoja tunnetaan muinaisesta Egyptistä 4000 vuoden takaa.

Niilintilapia (Oreochromis niloticus) on afrikkalaista alkuperää oleva kirjoahventen heimon kalalaji, joka on kalanviljelyn tärkeimpiä kohteita maailmassa.

Niilintilapia on nopeakasvuinen kala ja se voi kasvaa jopa 60 cm pitkäksi ja nelikiloiseksi, mutta kaupattava kala on paljon pienempää.Kalassa on hopeanvihertävä sävy ja siinä on tummempia poikkiraitoja. Pyrstössä on myös poikittaisraidoitus.

Laji on alkujaan laajalle levinnyt Afrikassa makeissa ja murtovesissä. Se esiintyy Niilin alajuoksulla sekä Jebel- ja Marrajoissa ja myös Israelin Välimereen laskevissa joissa. Samoin se elää Länsi-Afrikassa Nigerin, Benuen, Voltan, Gambian, Senegalin ja Tshadin vesistöissä. Lisäksi se esiintyy muualla ihmisen siirtämänä. Kalanviljelyssä käytettyinä kantoina niilintilapia esiintyy laajasti paitsi halki Afrikan myös muilla mantereilla, erityisesti itäisessä Aasiassa.

Niilintilapiaa tuotetaan allaskasvatuksessa suuria määriä, ja tilapiat ovat karppien ja lohen sukuisten kalojen ohella maailmanlaajuisesti tärkeimpiä kalanviljelyssä tuotettuja viljelykaloja. Niilintilapian viljelyä on harjoitettu jo muinaisessa Egyptissä yli 4000 vuotta sitten. Niilintilapiaa vietiin viljelykalaksi Afrikan ulkopuolelle etenkin Itä-Aasiaan 1960-luvulta lähtien, sitten Amerikkaan. Aluksi tuotannossa oli vaikeuksia, mutta viljelytekniikan kehittyessä tuotanto lähti eksponentiaaliseen kasvuun noin vuodesta 1980 lähtien.
Niilintilapian kasvatukseen on kehitetty monia erilaisia viljelykantoja. Niilintilapian ohella kasvatetaan useita muita tilapialajeja. Niilintilapia myös hybridisoituu joidenkin muiden kirjoahventen kanssa ja risteymäkantoja käytetään viljelyssä.
Niilintilapian koiraat ovat naaraita huomattavasti nopeakasvuisempia. Tämän vuoksi viljelyssä käytetään pelkistä koiraista koostuvia kasvatuseriä. Tähän päästään hormonikäsittelyllä, jolla kehittyvien yksilöiden sukupuoli voidaan muuttaa kun ne ovat vielä noin senttimetrin pituisia. Myös tietyt risteytytykset kuten Oreochromis niloticus x O. aureus tuottavat käytännössä vain koirasjälkeläisiä.
Vuoteen 2010 tultaessa viljellyn niilintilapian tuotanto on yli kaksi miljoonaa tonnia vuosittain. Tuotantoa ei kuitenkaan kaikissa maissa ole tilastoitu. Noin puolet viljellystä niilintilapiasta tuotetaan Kiinassa, muita kärkimaita ovat Filippiinit ja Thaimaa, Indonesia, sekä Laos, Costa Rica, Ecuador, Kolumbia ja Honduras. Kalastamalla pyydetään vuosittain noin 200 000 tonnia niilintilapiaa, suurimpia pyyntimaita ovat Egypti ja Thaimaa.(Wikipedia.org)