Kasvatusta sisätiloissa ja kasvihuoneessa

Vuoden 2016 aloitettiin kasvihuoneen rakentaminen jossa on aquaponics menetelmään perustuva kasvatusjärjestelmä jossa sijaitsevat sekä kalankasvatusaltaat että kasvituotanto.



Lisäksi kasvihuoneen alla on 8x4 metrin kokoinen maa-allas joka toimii sekä vesivarastona kaloille ja myös kasteluveden varastona.  Yli 18 kuution vesiallas toimii myös lämpövarastona tasaten kasvihuoneen lämpötiloja ja siten myös lisää kasvukautta keväästä ja myös syksystä.

Jatkossa on turvaudutaan kasvihuoneen lämmityksessä uusiutuvaan energiaan kuten aurinkoon ja puuenergiaan.

Vuonna 2014 kasvatuskokeilu tehtiin
verstashallissa, joka sisälti n. 800 litran kala-altaan,
2 neliön kasvipedit sekä lecasora-kasvualustan mikropeille

Ahvenet totutettiin tiettyyn ruokintarytmiin
ja ne myös kesyyntyivät siten että tulivat ottamaan
ruokaa kädestäkin.

Ruokana käytettiin rehutehtaan nappuloita,
kalaperkeitä ja omatekoista rehua.
Herkkupaloina toimi savimadot.










Kasveina kokeiltiin mm. sipulia,
erilaisia salaatteja,
sitruunamelissaa ja tilliä.

Kasvualustoina toimi
lecasora ja tyrox-laatikot jossa
juuripaakut pysyi hyvin ja
suuri juurikasvusto otti ravinteet
kiertävästä vedestä

Aquaponics-kokeilut minikoossa

Kotioloissakin voidaan aloittaa pienimuotoinen aquaponics-kokeilu. Tarvittavat osat ovat esim. 50-100 litran akvaario, suodatinastia 20 L, putken osia ja normaali akvaariopumppu, kasvivalo sekä legasoraa ja tietysti kasveja. Tarkoituksena on, että akvaariossa kasvavat kalat tuottavat ravinteita kasveille. Systeemin pitää pystyä muuttamaan kalojen jätösten ammoniakki kasveille sopivaan muotoon eli liukoiseksi nitraatiksi. Tämä tapahtuu hapellisissa olosuhteissa aika monivaiheisessa prosessissa (wikipedia.org/wiki/Aquaponics )mutta kuitenkin kun olosuhteet ovat hyvät melko automaattisesti. Lecasoraa tai jotain vastaavaa tarvitaan bakteerien viihtymisen vuoksi.
Lisätietoja linkistä: http://yle.fi/uutiset/3-7084707

Yläastiaan tehdään sopivat reiät putkille, joista paksumpi on ylivuotoputki ja ohuempi pumpun tuloputki akvaariosta joka voidaan korvata myös
ulkopuollisella putkella kuten allaolevasta kuvasta näkyy.

Akvaarioon lasketaan vesi ja ennen kalojen laittoa annetaan järjestelmän "kypsyä" eli että bakteerit ehtivät asettua lecasoran pintaan toimittamaan tehtäväänsä. Tähän voi mennä jopa pari-kolme viikkoa. Homman nopeuttumiseksi akvaarioliikkeistä voi kysellä apuaineita ja yksinkertaisilla testilapuilla voi myös testata kypsymistä.

Kun järjestelmä on pystyssä ja kalat akvaariossa ja niitä ruokitaan normaalisti ja muuta ei yleensä tarvita kuin haihtuneen veden lisäämistä. Monenlaisia kasveja kuten salaatteja, chiliä, tomaattia ym voidaan valita mielen mukaan kokeiluun. 

Bakteerien hapen saannin varmistamiseksi voidaan kasviallas varustaa ns. vuorovesilaitteella, joka välillä laskee vesipinnan automaattisesti.

Paljon on vettä virrannut...

Kun aloitin tämän blogin tavoite oli hankkia omaa kokemusta ennen kuin jatkan kiertovesiviljelystä eli aquaponics-järjestelmistä kertomista. Siispä blogiini ei ole ilmestynyt enempää sisältöä. Tosin aluksi esittämäni linkit kertoivat oleellisen itse järjestelmästä ja ne ovat edelleen ajankohtaisia.

Nyt alkaa olla sen verran kokemusta että voisin jatkaa kokemusten jakamista muillekin kiinnostuneille. Siis kolmas vuosi on nyt meneillään erilaisia kiertovesiviljelyjä, tosin vielä pienessä mittakaavassa. Oman aquaponics-järjestelmän ytimenä on ollut tähän saakka 1000 litran yleisesti saatavissa oleva valkea metallikehikon ympäröimä muovi-allas ja siiihen olen liittänyt sitten kasveja varten eri altaat ja lavat sekä lecasora-pedin biologista puhdistamoa varten. Veden kierrätystä varten on ollut erilaisia pumppuja. Käyttäen kierrätysmateriaaleja kustannukset laitteista ovat olleet muutamassa satasessa.

Ensimmäinen asia joka mieltäni askarrutti voisiko kotimaista ahventa viljellä kuten kirjoahventa muualla maailmassa. Se olisi melkoinen etu täällä, koska poikasmateriaalia on jokaisen suomalaisen saatavilla kaikista lähivesistöistä. Ahven on hyvin arvostettu kalalaji. Se on yksi maukkaimmista kalalajeista. Lisäksi sen hintataso on kaupan hyllyllä huomattavasti korkeampi kuin esim. kuhan tai kirjolohen. Tosin ehkä hintatasoon on vaikuttamassa sen huono ja vaihteleva saatavuus luonnonvesistä.

Nyt voin jo varmuudella sanoa, että kotimainen ahven soveltuu kasvatettavaksi aquaponics eli kiertovesiviljely-järjestelmässä hyvin.  Myös luonnonvesistä pyydetyt pienet ahvenet oppivat ottamaan tarjottua ruokaa ja ne tuottavat siten ravinteita kasveille siinä missä tilapiatkin tai muut maailmalla käytetyt kalalajit. Luonnosta peräisin olevien pienten ahventen kotouttaminen uuteen ympäristöön ja syömään opettaminen vaatii oman lukunsa.

Ahvenen luonne ja käyttäytyminen

Ahvenia on käsiteltävä hyvin rauhallisesti kaikissa tilanteissa. Jos se säikähtää jostain kolauksesta tai valon eteen tulevasta varjosta se voi paeta päiväkausiksi altaan pohjalle liikkumattomaksi tai törmäillä altaan seiniin. Kesyttäminen on tuolloin taas aloitettava alusta.
Kaikenlaista stressiä on siis vältettävä jotta kalat pysyisi terveenä. Tähän kuuluu myös se ettei pidetä ylitiheitä kalamääriä altaassa.


Ahven on myös viisas kala. Se on tarkastaa hyvin huolella mitä se syö.  Ensin ahven tulee uteliaasti paikalle jos se havaitsee jonkun liikkuvan vedessä. Se tarkastelee silmillään kohdetta ja ottaa sen jopa suuhunsa mutta jos maku ei miellytä niin se sylkäisee sen nopeasti pois. Näin ollen sille ei voi syöttää mitä tahansa "elotonta soraa" vaan tarjottavan ruuan on jotenkin herätettävä petokalan vaistot liikkeen tai maun avulla.
Toisaalta sitten kun ruokinta on tullut rutiiniksi ahven "iskee" rajusti tarjottuun ruokaan. Kokeilut omatekoisilla ruokinta-automaateilla osoittavat myös että ne oppivat hyvin nopeasti niiden käytön.
Esimerkiksi oppimisesta on kun ahvenet huomasivat että tarjottava ruoka tuleekin heille muovirasiasta ja ne alkoivat pukkimaan ilmassa olevaa rasian kantta ikäänkuin ne olisivat halunneet kaataa sen altaaseen.

Järjestelmässä kierrätettävä vesi

Veden laatua on seurattava säännöllisesti koska se ratkaisee miten hyvin kalat ja kasvit viihtyvät. Sitä varten on tarpeen hankkia veden testaus välineitä esim. akvaarioliikkeistä saatavia testipakkauksia, joilla on mahdollista tarkastaa veden pH-arvoja, ammoniakkia, nitriittiä ja nitraattia. Myös lämpötilaa on seurattava koska mm. veden happipitoisuus voi laskea sitä pienemmäksi mitä enemmän vesi on lämmennyt.
Myös tarkkailemalla kalojen käyttäytymistä voi oppia huomaamaan milloin tarvitaan korjaustoimenpiteitä, esim. uuden veden lisäämistä järjestelmään. Tavoitteena on että vain haihtuva vesi korvataan uudella. Yliruokinta voi myös helposti heikentää veden laatua.

Ahvenfarmit maailmalla

Aluksi on kerrottava vähän taustaa Ahvenkaloihin kuuluvasta kalaheimosta(Cichlidae), johon kaikki kasvatuksessa olevat Tilapiat kuuluvat. Kirjoahvenet ovat hyvin sopeutuvia ja erilaisissa oloissa viihtyviä kaloja. Yleensä ne ovat sopeutuneet elämään vaatimattomissa olosuhteissa veden puhtauden ja lämpötilan suhteen. Parhaimmillaan nämä ahvenet sietävät yli 30 asteen lämpötiloja.

Kasvatustilat vaihtelevat valtavista maa-altaista ulkosalla, takapihojen ja puutarhojen pienempiin altaisiin sekä talvipuutarhojen ja jopa olohuoneiden akvaarioissa oleviin kasvatustiloihin.

Uusinta kehitystä edustaa Aquaponics- järjestelmät joissa veden ja energian säästämiseksi käytetään vedenkierrätys- ja puhdistussysteemiä. Samalla voidaan tuottaa myös kasviksia ja vihanneksia.

Kirjoahvenet (Cichlidae) on makeissa vesissä elävä kalaheimo, josta tunnetaan eri arvioiden mukaan 1300–2000 lajia. Ne jaetaan 112–226 sukuun.

Kirjoahventen koko vaihtelee pari senttiä pitkistä lähes metrisiin. Vartalonmuodoissa on eroja, mutta yleisin vartalonmuoto on pystysuuntaan melko litteä.

Kirjoahventen luonnolliseen levinneisyysalueeseen kuuluu Afrikka (ainakin 900 lajia), Etelä-Amerikka (291 lajia), Keski-Amerikka ja Länsi-Intia, Lähi-itä sekä Etelä-Intia ja Sri Lanka. Pohjois-Amerkassa elää yksi alkuperäinen laji, teksasinkirjoahven. Eurooppa ja Australia ovat saaneet kirjoahvenkantansa villiintyneistä, muualta tuoduista lajeista.

Kaikki kirjoahvenet huolehtivat jälkikasvustaan jollakin tavalla. Ne hoitavat ja vartioivat mätiä, ja usein myös pieniä poikasia.Kirjoahvenet voidaan jakaa alustakutijoihin ja suuhautojiin. Ensin mainitut laskevat mädin puhdistetulle, kiinteälle alustalle kuten kivelle tai kasvin lehdelle, vartioivat sitä ja usein löyhyttelevät hapekasta vettä kehittyville mätimunille. Suuhautojat pitävät mätiä ja tai vastakuoriutuneita poikasia suojassa suussaan. Suuhautojat voidaan edelleen jaotella useampiin luokkiin sen mukaan, missä vaiheessa mätimunat poimitaan suuhun ja mikä on kummankin vanhemman rooli tässä. Tutkijat ovat päätelleet, että suuhatominen on kehittynyt itsenäisenä käyttäytymismuotona monessa evoluution haarassa.
Kirjoahvenissa on kaikkien eri ruokavalioiden edustajia: puhtaita kasvissyöjiä, raadonsyöjiä ja ahnaita petoja(Wikipedia).

Kirjoahveniin kuuluvan tilapian ottaminen ihmisen kotieläimeksi on pitkän kehityksen tulos. Ensimmäisiä mainintoja tunnetaan muinaisesta Egyptistä 4000 vuoden takaa.

Niilintilapia (Oreochromis niloticus) on afrikkalaista alkuperää oleva kirjoahventen heimon kalalaji, joka on kalanviljelyn tärkeimpiä kohteita maailmassa.

Niilintilapia on nopeakasvuinen kala ja se voi kasvaa jopa 60 cm pitkäksi ja nelikiloiseksi, mutta kaupattava kala on paljon pienempää.Kalassa on hopeanvihertävä sävy ja siinä on tummempia poikkiraitoja. Pyrstössä on myös poikittaisraidoitus.

Laji on alkujaan laajalle levinnyt Afrikassa makeissa ja murtovesissä. Se esiintyy Niilin alajuoksulla sekä Jebel- ja Marrajoissa ja myös Israelin Välimereen laskevissa joissa. Samoin se elää Länsi-Afrikassa Nigerin, Benuen, Voltan, Gambian, Senegalin ja Tshadin vesistöissä. Lisäksi se esiintyy muualla ihmisen siirtämänä. Kalanviljelyssä käytettyinä kantoina niilintilapia esiintyy laajasti paitsi halki Afrikan myös muilla mantereilla, erityisesti itäisessä Aasiassa.

Niilintilapiaa tuotetaan allaskasvatuksessa suuria määriä, ja tilapiat ovat karppien ja lohen sukuisten kalojen ohella maailmanlaajuisesti tärkeimpiä kalanviljelyssä tuotettuja viljelykaloja. Niilintilapian viljelyä on harjoitettu jo muinaisessa Egyptissä yli 4000 vuotta sitten. Niilintilapiaa vietiin viljelykalaksi Afrikan ulkopuolelle etenkin Itä-Aasiaan 1960-luvulta lähtien, sitten Amerikkaan. Aluksi tuotannossa oli vaikeuksia, mutta viljelytekniikan kehittyessä tuotanto lähti eksponentiaaliseen kasvuun noin vuodesta 1980 lähtien.
Niilintilapian kasvatukseen on kehitetty monia erilaisia viljelykantoja. Niilintilapian ohella kasvatetaan useita muita tilapialajeja. Niilintilapia myös hybridisoituu joidenkin muiden kirjoahventen kanssa ja risteymäkantoja käytetään viljelyssä.
Niilintilapian koiraat ovat naaraita huomattavasti nopeakasvuisempia. Tämän vuoksi viljelyssä käytetään pelkistä koiraista koostuvia kasvatuseriä. Tähän päästään hormonikäsittelyllä, jolla kehittyvien yksilöiden sukupuoli voidaan muuttaa kun ne ovat vielä noin senttimetrin pituisia. Myös tietyt risteytytykset kuten Oreochromis niloticus x O. aureus tuottavat käytännössä vain koirasjälkeläisiä.
Vuoteen 2010 tultaessa viljellyn niilintilapian tuotanto on yli kaksi miljoonaa tonnia vuosittain. Tuotantoa ei kuitenkaan kaikissa maissa ole tilastoitu. Noin puolet viljellystä niilintilapiasta tuotetaan Kiinassa, muita kärkimaita ovat Filippiinit ja Thaimaa, Indonesia, sekä Laos, Costa Rica, Ecuador, Kolumbia ja Honduras. Kalastamalla pyydetään vuosittain noin 200 000 tonnia niilintilapiaa, suurimpia pyyntimaita ovat Egypti ja Thaimaa.(Wikipedia.org)

Sivu perustettu ....

Lupaan, että tämä ensimmäinen, hyvin lyhyt ja ehkä joidenkin mielestä kuiva tarina on tosi. Ehkäpä jotkut tulevat näkemään tarinassani idullaan olevan siemenen, jonka kehitystä haluaisivat jatkossa seurata, ja jopa innostua itse avustamaan kasvua.

Olin silloin -70 luvun alussa aloittanut ammatissa, jonka työn tarkoituksena oli auttaa vähentyneiden ja arvossa pidettyjen lohikalojen lisääntymistä, siihen ei siis kuulunut suinkaan vähempiarvoista kalojen kuten särjen ja ahvenen kasvatus.

Kuitenkin minua alettiin kutsumaan paikallisen tavan ja perinteen mukaan jollain liikanimellä. Eli minusta tuli ahvenenastuttaja.

Tittelin antaja oli silloin, niin kuin vieläkin, yhteisössään hyvin arvostettu ja kuuluisa henkilö. Olin toisaalta ylpeä sen saadessani mutta miksi ahvenen astuttaja? Siispä yritin parhaani kantaakseni tuota saamaani arvomanintaa. Tosin en sitä oikeaksi titteliksi uskonut, ja harvat sen kuulivatkaan. Eikä sitä missään painettu paperille, vaan se kulki omia yksinäisiä latujaan kansan parissa suusta suuhun.

Siispä etenin elämässäni ja sain matkan varrella ansaituksi muitakin liikanimiä. Vaihdoin alaa, työkohteet vaihtuivat mutta harrastukset ja kiinnostus kuitenkin luontoon liittyviin asioihin säilyi koko ajan.

Viime talvena sain aikaa perehtyä kiinnostavaan asiaan, nimittäin kirjoahveniin kuuluvan tilapian kasvatuksen voimakkaaseen laajentumiseen maailmalla. Eli tätä nykyä niiden merkitys kasvatetun kalan markkinoinnissa tavoittelee lohen kasvatuksen tasoa. Kirjoahvenet tarjoavat monia etuja verrattuna lohen kasvatukseen, etenkin ympäristö- ja kehitysyhteisyheistyön näkökulmista johtuen.  

Ympyrä on sulkeutunut, lopultakin olen muiden toimieni ohella oikeasti ahventen astuttaja.

Vielä yksi ennustus loppuun, joka myös tulee samalla lailla toteutumaan.

Eräs henkilö, tarkemmin sanottuna Kokko-Mane tulee vielä olemaan entistä kuuluisampi....

astuttaja's Blog